
TYÖYHTEISÖVALMENNUKSET

Palvelut rakennetaan aina asiakkaan tarpeista käsin: täsmäiskuna tiettyyn haasteeseen tai pidempänä prosessina muutoksen läpiviemiseen. Tapaamisten myötä löytyy ratkaisuja asioihin, jotka työyhteisössä ovat vähän jumissa, tai joihin kaivataan muutosta. Joskus avain on yksilön hallussa, toisinaan paras tulos löytyy yhdessä miettimällä.

Tiimivalmennukset
Tähtää työyhteisön vuorovaikutuksen kehittymiseen ja yhteisen ymmärryksen luomiseen.
Aiheita esimerkiksi tiimin dynamiikan, vuorovaikutuksen tai yhteistyön piristäminen, tiimin piilevän potentiaalin esiin nostaminen tai käynnissä olevan prosessin tukeminen.
Toimii ratkaisuna esimerkiksi etääntyneelle, motivaatiopulasta kärsivälle tiimille tai työyhteisölle.
Esimerkkipaketti 3kk:
5hlön yhteisön alkukartoitus, yksilökeskustelut, kaksi yhteistä valmennusta ja seurantatapaaminen
3200 € + alv 24%

Henkilökohtaiset ohjaukset
Yksinyrittäjälle, esihenkilölle tai työntekijälle
Syvennytään yksilöllisemmin työn erityispiirteisiin ja sen nostattamiin ajatuksiin, tunteisiin ja kysymyksiin.
Aiheet ja sisältö vaihtelevat itsevarmuuden löytämisestä omien haitallisten toimintamallien
purkamiseen tai yleisesti työssä jaksamisen tukemiseen. Valmennus auttaa sisäisen motivaation löytämiseen ja piilevän potentiaalin tavoittamiseen.
Tarvittaessa ensimmäinen tapaaminen voi olla yhdessä esihenkilön kanssa, loput yksilövalmennuksena.
alk. 100€ / 60 min + alv 24%

Luennot, workshopit, valmennukset
Kaikki ohjaukseni ovat hyvin toiminnallisia ja osallistavia, joten diashowt jäävät väliin.
Aiheina voivat olla esimerkiksi työssä onnistumisen tukeminen, työpaikan arvojen kirkastaminen, tiimin dynamiikan, vuorovaikutuksen tai yhteistyön piristäminen tai tiimin piilevän potentiaalin esiin nostaminen.
Päiviin voidaan yhdistää myös äänimaljarentoutus.
Esimerkkipaketti:
Yksittäinen valmennuskerta tietyn teeman ympärille kesto n. 2h
alk. 300 € + alv 24%