top of page

Hyvinvoinnin valmentaminen?

Hyvinvointivalmentajaksi kouluttautuessa tuli tehtyä harjoitteita ja pohdintoja itselle hieman vieraistakin lähestymiskulmista. Yksi pohdiskelu päätyi lopulta fiktiivisen haastattelun muotoon, jossa halusin kuvata omia kokemuksiani sekä valmennettavana että valmentajana, pienenä mausteena seassa myös aitoja palautteita. Olkaa hyvä!


"Lähdin testaamaan hyvinvointivalmennusta, joka on tällä hetkellä ajankohtaisempaa kuin koskaan aiemmin. Valmentaja kertoi etukäteen hieman käymästään koulutuksesta ja omasta taustastaan. Hyvinvointivalmentajia kouluttaa moni eri taho ja koulutukset ovat myös sisällöltään ja kestoltaan erilaisia. Valmentajaa valitessa saa olla tarkkana jotta löytää juuri itselleen oikean. Onneksi valintaa helpottaa yleensä ilmainen kartoituskerta, jonka aikana saa vähän ensimakua millainen henkilö on vastassa.

Valitsemani valmentaja on käynyt vuoden kestävän (34op) koulutuksen, joka pohjautuu hyväksymis- ja omistautumisterapiaan. Taustalla on ajatus psykologisen joustavuuden ja tietoisuustaitojen lisäämisestä, jotta asiakas saisi valmiuksia johtaa itseään kohti hyvää elämää. Valmentaja korostaa, että valmennuksen sisältö ei ole valmis paketti eikä hän voi sellaista minulle tehdä. Hyvinvointivalmennusta ei voi suorittaa vaan teen sitä vain ja ainoastaan itseäni varten ja omista lähtökohdistani. Minä tuotan sisällön ja valmentaja kulkee rinnallani ja vastaa prosessista. Valitsemallani valmentajalla on vankka kokemus sosiaalialalta ja hyvinvoinnin teemojen parissa, joten luottavaisin mielin lähdin kokeilemaan mitä hyvinvointivalmennus voisi minulle tuoda lisää.

Mikä: Ajatusten aikalisä on 37-vuotiaan Taina Kaarlelan hyvinvointiin keskittyvä yritys. Koulutukseltaan Taina on hyvinvointivalmentaja TCA, sosionomi (AMK) sekä tuleva työnohjaaja. Aiemmin hän on tehnyt töitä nuorten aikuisten kanssa etsivänä nuorisotyöntekijänä, perhekodeissa, rikos- ja riita-asioiden sovittelutoimistossa sekä ammatillisen kuntoutuksen parissa sosiaaliohjaajana.

Koulutus: Hyvinvointivalmentaja TCA, Työnohjaajaopiskelija, Sosionomi (AMK). Lisäksi psykologian, sosiaalityön ja terapiaopintoja.

Työtapa: Vapaa keskustelu, tehtävät ja tietoisuustaitoharjoitukset. Yleensä vähintään neljä tapaamista.

Filosofia: Kuuntele kehoasi ja seuraa sydäntäsi. Pysähdy ja käänny sisäänpäin. Onnellisuus on jo sinussa.

Hinta: n. 75e/h

Lupaus: ”Tuen sinua oivaltamaan vastaukset itsessäsi ja autan sinua pääsemään lähemmäs omien arvojesi mukaista hyvää elämää. Vastaukset ovat jo kaikki olemassa, minun tehtäväni on auttaa ne esiin.“

Ensivaikutelma: Tainalla ei ole toimistoa, koska hän valmentaa usein luonnossa tai puhelimitse. Hänellä ei ole myöskään mukanaan lomakkeita, oppaita tai mittareita, vain pieni muistikirja.

“Tapani valmentaa perustuu ihmisläheiseen kohtaamiseen ja intuitiiviseen työskentelyyn asiakkaan kanssa. En halua määritellä tavoitteita ja tehtäviä tiukasti etukäteen, sillä ne rajoittavat myös keskustelun suuntaa. Luonnossa ihminen samalla rentoutuu ja tekemisen äärellä on helpompi avautua. Yleensä riittää, että on aikaa, myötätuntoa ja muutama hyvä kysymys. Elämä on muutenkin niin suorituskeskeistä, että on hyvä jättää tilaa luovuudelle ja spontaaniudelle”, hän selittää ja aloittaa:

– Mitä sinulle kuuluu?

Mitä tapahtuu: Kiemurtelen hetken ja alan puhua töistä ja ihmisistä ympärilläni, koska se tuntuu helpolta. Taina tarttuu kuitenkin siihen, minkä yritän kuitata lyhyesti – rakkauteen ja sisäiseen maailmaani. Viidessä minuutissa keskustelu koukkaa syvälle omiin käsityksiini itsestäni ja maailmasta, pelkoihin, rakkauteen, toiveisiin. Mitä haluan? Miksi? Mikä minua estää saavuttamasta niitä asioita? Hän kysyy kysymyksiä, joita en voi nopeasti ohittaa.

Taina kehottaa miettimään, kuka johtaa omaa elämääni. Minäkö? Mitä ovat arvoni joiden mukaan elän, vai elänkö? Ovatko arvoni omiani vai jonkun muun? Entä pelkoni? Pelkäänkö? Pelkokin on ok, mutta minun pitäisi tiedostaa se.

– Jos jätät asioita tekemättä siksi, että pelottaa tai hävettää, se ei tuo sitä onnea mitä kaipaat. Pelko ja häpeä rajoittavat meitä kaikkein eniten ja se, mitä eniten kaipaat pelottaa myös eniten. Mielen tehtävä on pitää meidät turvassa ja se on tehnyt hyvää työtä tähän asti ja pitänyt meidät hengissä, vaikka itse kaipaatkin jotain muuta. Älä anna pelon hallita.

Ajatus taustalla on selkeä. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja yhtä arvokkaita. Tunteiden ja mielen tehtävä on pitää meidät turvassa. Ne ohjaavat meitä kohti sitä, joka tuottaa hyvää ja poispäin siitä joka tuottaa kärsimystä ja pahaa. Siinä samalla kuitenkin meidän pitäisi olla riittävästi läsnä, jotta huomaamme kaiken sen mitä meissä tapahtuu. Tulisi kääntää huomio omiin toimintamalleihin ja automaattisiin tapoihimme toimia. Suorituskeskeisessä maailmassa on ymmärrettävästi helpompaa jossain vaiheessa unohtaa kuunnella itseämme ja keskittyä enemmän ulkoa tulevaan ohjaukseen siitä kuka ja mitä meidän pitäisi olla. Sen sijaan meidän pitäisi pysähtyä kuuntelemaan mitä minä itse tahdon ja haluan. Ihminen kun on rakennettu siten, että meillä on tarve tulla hyväksytyksi.

– Sinä olet oman elämäsi päähenkilö ja vain sinä tiedät mitä tarvitset ollaksesi onnellinen. Sinulla on lupa pysähtyä päivittäin itsesi äärelle ja kysyä lempeästi mitä sinulle tänään kuuluu ja mitä sinä tänään tarvitset. Olet arvokas ja sinun täytyy huolehtia itsestäsi. Silloin pystyt antamaan myös muille mitä he kaipaavat.

Tainan mielestä hyvinvointi ei ole vain liikkumista, syömistä ja nukkumista. Hyvinvointia on kaikki se, mitä elämään kuuluu, joka hetki. Ihminen on kokonaisuus. Jokainen on itse oman elämänsä asiantuntija ja siksi itsestä huolehtimisen tulisi perustua jokaisen omiin arvoihin ja toimintamallien tarkasteluun. Jos on syy huolehtia itsestään, se on helppoa.

– Tiedämme hirveän paljon siitä, mikä edistää hyvinvointia. Voisin paremmin, jos menisin aikaisemmin nukkumaan tai muuttaisin kehoani. Jos söisin terveellisemmin tai liikkuisin enemmän jaksaisin töissä paremmin. Miksi pääsääntöisesti kuitenkin kaikki perustuu rajoittamiseen ja kontrollointiin? Ja miksi itsestä huolehtiminen kuormittaa?

Taina kysyy juuri ne oikeat kysymykset: Kuka määrittelee kuinka juuri sinun tulisi toimia? Sinä vai joku muu? Alan samalla hieman kyseenalaistaa oman mieleni toimintaa. Miten monta virheellistä uskomusta elämääni rasittaa ja mistä ne ovat peräisin?

Tavallaan suurimmat viisaudet ovat itsestään selviä ja hieman kliseisiäkin. Silti Tainan lohduttava puhetapa, tsemppaus ja myötätunto nostavat palan kurkkuun. Ihmisiähän me kaikki ollaan. Tunnen itseni pieneksi lapseksi, vähän hölmöksi ja keskeneräiseksi. Saan silti vahvistusta sille, etten ole yksin. Kaikki painivat samojen asioiden kanssa.

– Olet aina juuri oikeassa paikassa ja hyvä sellaisena kuin olet, Taina sanoo.

– Sinussa on jo kaikki se tieto mitä tarvitset hyvään elämään ja rakkaus sisälläsi. Siinä päällä vain on häpeäverho ja suojamuureja, joita on vuosia rakennettu. Nyt on aika kuoria sipulin kerroksia takaisin ytimeen ja ytimestä löytyvät ne vastaukset ja ratkaisut joiden avulla onnellisuus rakennetaan.

Miltä valmennus tuntuu: Aluksi vieraalle ihmiselle avautuminen on outoa, kun ei tiedä mitä odottaa. Vähitellen alkaa tuntua kuin puhuisin isosiskolle. Keskustelemme paljon luovuudesta, sisäisestä lapsesta ja intuition kuuntelemisesta.

Valmentaja kysyy oikeita kysymyksiä ja tarttuu niihin asioihin joita yritän ohittaa. Hän hakee vastauksia yllättävistä kulmista ja tuo esimerkkien avulla esiin myös omia kokemuksiaan. Hän on empaattinen ja hänellä on vahva, ainutlaatuinen intuitio, johon hän tuntuu perustavan työnsä. Hänelle on helppo avautua.

Sipulia kuoriessa esiin vilahtaa pelkoja, jotka juurtavat varmaankin lapsuuteen. Taina ei epäröi ohjata eteenpäin oikeissa kohdissa ja tuntuu luontevalta puhua hänelle myös aiemmista terapiakokemuksista.

Mitä jäi käteen: Omien epävarmuuksien kohtaaminen on yllättävän rankkaa. Ensimmäisen tapaamisen lopuksi lähdin mietteliäänä kotiin. Selkeästi kysymykset jäivät alitajuntaani hakemaan vastauksia, enkä ollut aivan varma haluanko niihin vastauksia löytää. Mieleni teki juuri niin kuin Taina arvelikin. Kiitos mieleni, tehtäväsi on pitää minut turvassa ja omien toimintatapojeni äärellä, vaikka ne eivät enää minua palvelekaan.

Jälkeenpäin oloni oli myllerretty. Hyvällä tavalla kuitenkin. Oli ihana pysähtyä hetkeksi puhumaan omista tarpeistani ilman suorittamista. Mieleen jäi ajatus, että minun tulisi hoivata itseäni enemmän ja kunnioittaa tunteitani. Pysähtyä kuuntelemaan itseäni säännöllisesti. Että siihen on lupa. "





45 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page